Mä olen useasti miettinyt tätä elämää täällä pääkaupungissa. Kelaan välillä millaista täällä nyt onkaan. Onks täällä nyt sika siistii?
Eräänä syksyisenä viikonloppuna 12-vuotias kummipoikani tuli kylään luokseni. Hän ihmetteli myös minulle:
" miks sä muutit tänne?" Vastasin jotain ympäripyöreästi, kun en osannut sillä hetkellä kertoa.
Kummipojalleni ostin matkailijalipun, ihmetteli sitä tovin. Hyppäsimme tuttuun bussiin ja seuralaiseni sai vinguttaa itse kortin koneeseen. Meni paremmin, kuin minulta ensimmäisellä kerralla!
Stadista kävelimme kallioon, pitkäsilta jalkojemme alla. Hän huudahti: "vähäks tää on ku taivas!".
Kelatkaa jokainen lukija vähän aikaa, mitä hän mahtoi tarkoittaa? Minun mielestäni kallio oli taivas ensimmäisestäni kosketuksestani kaupunginosaan. Häkellyin, että joku voi ajatella samoin. 12-vuotias murkku vielä!

Hakaniemen kauppahallista olin vain lukenut lehdistä joten halusin tutustua ko. paikkaan paremmin. Eksyin hallin internet sivuille katsomaan, mitä siellä olisi tarjolla. Päätin mennä eräänä hiljaisena päivänä paikan päälle katsomaan tätä hagiksen kuuluisaa kohtaamispaikkaa. Hypin rappuset ylös ja ihmettelin, mistä ovesta menisin sisään. Ovi löytyi ja hallin tunkkainen tuoksu syöksähti päin nenääni.
Myyntikojuja oli käytävällä useita, Marimekon raitaiset vaatteet huusivat pöydällä raikkauttaan. Miesten nahkahanskoja oli eräässä kojussa myynnissä sekä lastenvaatteita. Kukaan myyjä ei tuputtanut minulle "osta, osta, osta tyttö hyvä pöytäliina.. maksaa vain kolme euroa". Sain katsella rauhassa kaikkea mitä siellä kenelläkin myynnissä oli, todella hienoa.
Kerään postikortteja, mustavalkoisia. Näin hienoja kortteja telineissä ja jäin pyörittelemään telinettä, katsellen joka suuntaan. Vierestäni kuului iloisesti: "moi". Katsoin ja näin ikäistäni nuoremman tytön vieressäni, hämilläni vastasin "moi". Hän hymyili minulle ja sillä hetkellä tajusin, että ei hän minua tervehtinytkään. Minun olisi tehnyt mieli rullutella korttitelinettä vinhempaa vauhtia ympäri! Ehdin jo ajattelemaan tuossa tervehdyksen välissä ihmisten ystävällisyyttä yleensäkin, että asiakas huomataan. Minut oli kyllä huomattu!
Valitsin muutaman kortin ja maksoin ne myyjälle, jota en ollut huomannut ollenkaan. Jouduin vähän aikaa katselemaan ympärilleni missä korttien myyjä on. Korttimyyjä löytyi pienestä kopistaan ja sieltä hän tervehti asiakkaitaan, myös sitä minun vieressäni ollutta tyttöä jolle satuin vahingossa moikkamaan.

Kerran asemalta kävellessäni Kaivokadun suuntaan ihmettelin, että mistä oudot välähdykset tulevat. Makkaratalon kohdalla välähteli, salamavalon välähdys. "Hei, ottaako joku valokuvia? Onko näyteikkunassa joku systeemi, mikä kuvaa ohikulkijoita?". Hymähtelin itsekseni, mutta välähdykset
jatkuivat aika ajoin. Unohdin koko asian. Oli niin pimeääkin, että vitutti.Myöhemmin syksyllä Kaivokadulla ollessani katselin Makkaratalon suuntaan. Mietin, että miten se voi olla muka se ruma talo, josta kaikki puhuu? Mielestäni RUMA rakennus on Sanomatalo. PLING! Näin välähdyksen, samanlaisen minkä olin nähnyt aikaisemmin Makkaratalon suunnassa. Ja voi luoja, mitä minä näin! Se välähdys kimposi ohikiitävästä ratikasta, sen katolta. Jäin katsomaan tätä ihmettä. Tunsin, että minulla on vielä paljon kasvamista täällä kaupungissa. Sain kasvukipuja tyhmyydestäni.

Kaupunginosa kallio tunnetaan pahamaineisena asuinpaikkana. Täällä on alkkiksia ja narkkareita, kerjäläisiä tai muuten vaan ihme jengiä. Voi jestas! Eihän niitä ole missään tapauksessa muualla suomessa, ei ei ja ei missään tapauksessa. Kaikki ovat eksyneet tänne! Kaikki tiet vievät kallioon...
Kalliossa asuu kaikenlaisia ihmisiä, se tuli jo aikaisemmin selväksi. Suosittelen lämpimästi kaikkia vähemmän uteliaita tai todella uteliaita tulemaan sporalla tänne vierailemaan päiväksi. Palloilkaa pitkin kalliota, katselkaa ihmisiä ja nähtävyyksiä, menkää hagiksen halliin kahville tai Rytmiin kaljalle. Haistelkaa missä elämä menee!

Kalliossa on ympyränmuotoinen rakennus, ympyrätalo. Siellä voit käydä ostamassa mm. ruokaa marketista, juomista Alkon puolelta, askartelutarvikkeita tiimarista tai piilarinestettä silmäasemalta. Pidän marketista; tuotevalikoima on laaja, kassoilla on mukavia työntekijöitä ja jonot etenevät sujuvasti. Asiakkaalle toivotetaan hyvää päivän jatkoa kaiken hässäkän keskellä. Mageeta! Alkossa lappaa nuoria, keski-ikäisiä, vanhuksia ja elämää enemmän nähneitä asiakkaita...Kauppa käy hyvin, ei siinä mitään. Miksi muuten Alkossa pitää aina haista niin pahalle?

Ympyrätalon edustalla saattaa joskus istuskella väkeä, joita ohikulkijat karttavat ja vartijafirman väki tarkkailee.
Kerran ohikävellessäni katsoin kaikkia neljää istuskelijaa. Mietin ja kuvittelin mielessäni millaista on heidän elämänsä "onks nää nyt niitä kodittomia?", "missä ne käy pesulla?", "onks niillä sukulaisia?". Miten vitussa ne jaksavat juoda aamusta iltaan ja kuunnella toveriensa samoja tarinoita päivästä toiseen? He saattavat huudella ohikulkijoille, mutta useimmilla ne menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus olen kuullut heidän laulavan "korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kolo". Rankan työpäivän jälkeen sydämeni melkein suli heille. Mahtavaa!

Ravintoloita on jokaisella kadulla, thai-hieronta luukkuja muutamia, partureita ja kampaamoita mielin määrin. Riittääks kaikilla hiuksia leikeltäviksi? Pornokauppoja löytyy pari, purppuranpunainen taitaa muutes olla pornon väri? Ikinä mä en ole näkemässä millaisia asiakkaita niihin kauppoihin menee. Kuiteskin ne puljut menestyy hyvin! Onks kansalaiset niin ovelia, että mielummin hakevat postista ne paketit?

Täällä on turvallista asua, palvelut on lähellä, julkinen liikenne toimii erinomaisesti, vuokrat hipovat pilviä. Pärjäät täällä mainiosti, jos katsot muuallekkin kuin omaan napaasi!

Voi taivas, että kaikki tutussa maailmassa voi tuntua joskus ihmeelliseltä. Uusien asioiden opetteleminen
ja lopulta oppiminen voi olla haaste muukalaiselle.
Ensimmäisen työpäiväni aamun muistan hyvin. Heräsin paljon aikaisemmin mitä oli tarkoitus,
hiippailin kämpässäni kukonlaulun aikaan. Ettei vaan naapurit sattuisi heräämään, etsin vaatteita ja sähelsin.
Työmatkani kuljen osittain bussilla ja junalla. Pitäisikö minun jo sanoa niitä dösäksi ja stogeksi? Olen yrittänyt, mutta ne eivät kuulosta luonnolliselta. Olen kuullut stadilaisten sanovan stogen hienosti g:llä, kun itse väännän sen k:lla. Unohdetaan koko juttu!

Hyppäsin asemalla A-lähijunaan, tiesin sen menevän leppävaaraan. Valitsin istumapaikan ikkunan vierestä ja valmistauduin matkaan. Katselin muita matkustajia, tein heistä havaintoja millaisia ihmisiä täällä asuu. Minusta tuntui, että muutamat katsoivat minua tietäen, että olen höyhen junassa. Sellainen jota ei ole aikaisemmin nähty samassa paikassa. Huvitti jo pelkkä kuulutus: "tämä on A-juna leppävaaraan, pysähdymme kaikilla asemilla ja blaa blaa blaa". Se oli ihan ihme, että osuin edes oikeaan junaan! Kiitän niitä VR:n tauluja lähtevistä junista, jossa kirjaimetkin ovat kissan kokoisia. Lipun myyjä teki kierroksen, ostin häneltä lipun jolla pääsin leppävaaraan. Lipun hinta oli 3,80€ siitä reilun 10 minuutin matkasta. Matkustin kaksi viikkoa ostamalla kertalipun kahdesti päivässä, matka kassasta oli jäänyt jäljelle hieman rahaa ja ne hupenivat työmatkoihin.
Eikö muka olisi halvempaa tapaa matkustaa töihin?! Suunnittelin Jopon ostamista, kun rahani ei vaan tulisi riittämään matkalippuihin.

Työtoverini kummasteli miksi ostan lippuja, kun voi ostaa kausilipunkin. Jaa-a, ai voi vai? Marssin HKL:n palvelupisteeseen ja tein selväksi, että haluan sellaisen ja sellaisen kortin jolla pääsen sinne ja sinne. Täti ei ollut yhtään kummissaan minun palvelemisesta, nostan hattua hänelle. Ovat varmaan tottuneet näkemään kaikenlaisia asiakkaita :o) Matkakortissani oli oikein heijastin, ihailin sitä hieman. Työnsin sen takin taskuun ja säilytin sitä taskussani välillä hypistellen, tarkistaakseni olisiko aarteni vielä tallella. Eli, matkakortilla pääsen matkustamaan huomattavasti edullisemmin kuin maksaisin joka päivä ilman mitään korttia...

Myönnän panikoineeni etukäteen bussilla matkustamista. Pysähtyykö ne aivan varmasti ja mitä sanon kuskille? Täällä ei ole tapana sanoa kuskille moikka eikä kiitos. Seuraavana aamuna pysäkillä ollessani huomasin bussin tulevan. Minulle oli annettu ohjeeksi, että sitä korttia pitää heilauttaa kuskille. Arvatkaapas kuinka vaikeasti käsi nousi viittomaan? :o) Se tuntui niin nololta! Moikkasin kuskia ja saapastelin bussin perälle. Kaikenlaisia matkustajia oli kyydissä, duunareita siinä missä minäkin..

Olen tahkonut bussien numeroita joilla kuljen ja painanut ne pääkoppaani paremmin, kuin kukaan voisi kuvitella. Vähän pakko! Omistan nyt kaksi joukkoliikenteen aikataulut kirjaa. Voin sanoa, että vitsi et ne on hyvän hyviä!

Ehdin lomailla viikon verran helteisessä Nizzassa ennen suurta härdelliä. Irtiotto suomalaisesta arjesta oli tarpeen omaa jaksamista ajatellen. Aurinko paahtoi lämpimästi elokuisen ensimmäisen viikon ajan. Nizza on minulle ennestään vähän tuttu, jo nimenä kaupunki houkuttaa turisteja luokseen. Loma tuntui lomalta, vaikka tuttu palkka ei juossutkaan enää. Jos joku lukija on käynyt nizzassa, ehkä ymmärtää sen kaiken hienouden siellä rannikolla?

Meitä oli 4 suomalaista tytön hempukkaa lomailemassa välimeren rannikolla. Tapasimme toisemme ensimmäisen kerran koulussa vuonna 2003 ja myöhemmin kyselin heistä matkaseuraa ulkomaille. Muitakin halukkaita matkalle olisi ollut, mutta ilmoitin 3:n mahtuvan lisäksesi mukaan. Mukava porukka lähti matkaan! Tililleni tupsahti kaikkien lähtijöiden lentolippu rahat ja maksoin lentoyhtiölle sormet täristen maksun. Kyseessä olisi kahden matkustajan ensimmäinen ulkomaanmatka! Halusin onnistua.. Lomasta kerron mahdollisimman lyhyesti, kuvat kertokoot puolestaan. Söimme hyvin joka päivä, päivämatkat teimme Monacoon ja Italiaan, kiertelimme Nizzassa kauppoja sekä kävimme katsomassa pakolliset nähtävyydet lomakaupungissamme. Taisimme olla kaikki tyytyväisiä lomaan. Jätin tahallani kertomatta sellaisen asian lomastamme, joka pysähdytti ensimmäisenä päivänä saavuttuamme yöpymispaikkaamme...

Paluulentomme suomeen oli yöllä. Oli mahtavaa nähdä pääkaupunkiseudun valot korkealta taivaalta. Mieleni valtasi haikeus. Olisiko minulla sittenkään munaa muuttaa isoon kaupunkiin?
Suomessa oli kylmä, ihan hemmetin kylmä! Lentokentältä bussiyhteys lahteen oli reilusti myöhässä. Väsytti, mutta huvitti kaikki väsymyksen keskellä. Niin suomalaista kaikki, että oli tuttua ja turvallista palata kotimaan kamaralle.

Minulla oli päivä aikaa pakata loput tavarani yksiössäni. Olin väsynyt ja pakkaaminen ei ole ollut ikinä mielipuuhaani. Nyt oli vaan pakon pakko.
Muuttoauto, kuski ja apulainen olivat auttamassa. Sain kuulla päivittelyä: "ei herranen aika, eihän tääl oo tapahtunut mitään". " Jaa-a, täs taitaa mennä taas koko päivä". No vai niin meinasin tuumata takaisin, mutta nielin sanat. Kaikki saatiin kerralla kyytiin, mitään muuta ei olisikaan mahtunut.
Huristelimme pienestä kyläpahasesta pääkaupungin sykkeeseen. Olin tietävinäni paljon uudesta kotipaikastani. Tiesin jotain, mutta en olennaista.. Jännittyneinä pääkaupungin liikenteen keskellä eksyimme ja kuskia kävi sääliksi (sukulainen). Arvatkaapa mitä? Emme ottaneet karttaa mukaan ja en osannutkaan kertoa missä uusi kotini on! Pörräilimme kalliossa, mutta aivan väärässä paikassa sekä stadikalla, töölönlahden toisella puolella. Osasin neuvoa, että toiselle puolelle pitäisi päästä uudestaan... Siinä vaiheessa kaikki oli hiljaa autossa.
Vihdoin ja viimein onnistuimme löytämään kotini hukkareittien jälkeen. Roudaaminen oli vasta edessä..

Muutaman tunnin urakka oli valmis, tavarat ja huonekalut yksiössäni. Tiesin jääväni yksin järjestelemään kotiini. Ahdisti jo valmiiksi kaiken rojun keskellä.
Sain suurimmat tavarat järjesteltyä ja kävin nukkumaan. Tiedossa olisi sunnuntai ja sitten alkaisi kikertävänkukertava arki kaiken kaaoksen keskellä..

Elokuu 2008 on merkittävin kuukausi aikuisiän tapahtumissani. Valaisen lukijoitani hieman kertomalla miksi se on edelleen merkittävin. Olin aikaisemmin elänyt suht pienessä kaupungissa, jossa kaikki tuntee toisensa. Ovat siis tuntevinaan. Joku vastaantulijoista on sinun tutun tuttu ja tämä tutun tuttu tietää sen ja sen.. Tiedättehän pikkukaupungin sosiaalisen elämän? Sellaisen, josta muut tietävät aina sinua ennen

Työssäni kesällä, auringon paahteessa havahduin miettimään ikääni. Ei jumalauta, syksyllä täyttäisin pyöreät 30! Lähes järkytyin.. Mitään suurta elämässäni ei ollut tapahtunut, en kirjoita näitä katkeroituneena suomalaisena vaan aikuisuuden kynnyksellä. Muutaman kerran työmatkallani kotiin polkiessani pyörällä mietin, että miksi en lähtisi muualle? Miksi elämäni pitäisi juuri jatkua samanlaisena harmaana arkena, kun se voisi olla jossain muualla kikertävänkukertavaa? Metsän keskellä polkiessani suuhuni lensi mäkäräisiä. Se taisi olla viimeinen niitti.

Tuumasta toimeen.. Tein hyviä työhakemuksia pääkaupunkiseudulle avoinna oleviin vakituisiin toimiin ja osa niistä huomioitiin. Sain isoja valkoisia kirjekuoria kotiin kaupungilta, jotka sisälsivät monta virallista paperia. Niissä luki tähän tyyliin: Kiitos mielenkiinnostasi kaupunkiamme kohtaan, mutta tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun. Eipä tietenkään! Kuka mahtaa olla parempi minua? Tietysti se, joka on jo valmiiksi siellä paikassa töissä! Tiedän olevani hyvä työntekijä, vaatimaton. Kyllä muutaman kerran kolahti pahasti, kun luulin saavani töitä mieluisasta paikasta.Toivon, että nämä valitut työntekijät ovat hoitaneet työnsä hyvin, asiakkaiden parasta ajatellen. Maalaisjärkeä käyttäen.

Yhden hakemuksen kanssa tärppäsi hyvin. Kävin haastattelussa, sain tehdä valintoja, päätin ottaa vastaan elämäni ensimmäisen vakituisen työn. Sää oli pahin mahdollinen, salamat leiskuivat tummalla taivaalla. Allekirjoitin työsopimuksen jäykästi hymyillen.

Kesän loppu meni siis kämppää tyhjentäessä ja ilmoitin muutamille tutuille, että minä muutan pääkaupunkiseudulle! Eivät olleet uskovinaan korviaan; "joo niin varmaan", "kyl siä tulet parin kuukauden päästä takasin". Töitä siis olisi tiedossa, mutta entäs itse asunto? Lähipiirini kauhisteli aikomuksiani ja päätin yrittää, koska tiesin saavani jonkinlaisen mörskän. Luottamukseni vaan vahvistui entisestään. Soitin yksityisille asunnon tarjoajille, heissä suurin osa oli mukavia pelkän puhelun perusteella. Olisin voinut jutella kauemminkin, kysellä kaupungista enemmän. Mitähän he olisivat tuumanneet?
En muista missä vaiheessa kesää löysin asunnon, johon halusin muuttaa heti ja omaksuin sen "omaksi kodiksi". Suuria vaatimuksia asunnon suhteen minulla ei ollut, parveketta en tarvinnut. Kesäisin olen laittanut parvekekukkasia laatikoihin, mutta ne ovat valitettavasti kuolleet kuivuuteen. Tiesin helsingistä jotain ennestään, jopa sellaista tietoa mihin ei kannata muuttaa. Valitsin kallion.

Ja täällä sitä asutaan hengissä edelleen..